Kaikilla yhtiöillä on historiansa, Zildjianin tarina alkaa v. 1623
Zildjian on armeniaa ja tarkoittaa "symbaalintekijää". Nimi annettiin 1600-luvulla konstantinopolilaiselle alkemisti Avedikselle. Yrittäessään valmistaa keinotekoista kultaa hän tuli sekoittaneeksi lejeerinkiinsä kuparia, tinaa ja hopeaa. Kultaa siitä ei ikinä syntynyt, mutta Avedis huomasi lejeeringin loistavat sointiominaisuudet. Hän päätti luovuttaa ja alkoi valmistaa symbaaleita.
Avedis saavutti uudessa tuotannossaan merkittävästi parempaa menestystä kuin alkemiassa. Hänen symbaalinsa levisivät ympäri Konstantinopolia ja uuden ainutlaatuisen kupari-tina-hopeaseoksen reseptin hän antoi siirtyä perimätietona lapsilleen, jotka jatkoivat perheyrityksen toimintaa.
300 vuotta myöhemmin perheen pään nimi oli jälleen Avedis (Avedis ensimmäisen pojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanoika). Tämä Avedis muutti USA:han vuonna 1908. Kun tuli hänen vuoronsa ottaa perheyritys johtoonsa, hän päätti siirtää symbaalinvalmistuksen uuteen kotimaahansa, tarkemmin Bostoniin. Avedis oppi tuntemaan useimmat sen ajan tunnetuimmat rumpalit. Erityisen hyvä ystävä hänestä tuli Gene Krupan kanssa, joka toi musiikkiin paljon uusia ideoita ja antoi suunnan modernille rumpujen soitolle. Gene mm. jakoi tahdit symbaaleilla, kun ne ajan tavan mukaan ilmaistiin virvelillä.
Yhteistyössä ajan rumpaleiden kanssa Zildjian tuli kehittäneeksi joukon eri tyyppisiä symbaaleita, jotka tänään ovat itsestään selviä. Ride- crash-, hihat- ja splash-symbaalit - kaikki ne ovat alkujaan Avediksen nimeämiä.
Zildjian onkoko ajan kehittänyt uusia symbaalityyppejä, valmistusmenetelmiä ja materiaaleja. Tässä työssä merkittävän panoksen antavat ammattirumpalit ja lyömäsoittajat. Zildjianin asema maailman johtavana symbaalimerkkinä perustuu ja jatkuu vanhan Avediksen metalliseokseen ja käsityötaitoon joka periytyy neljän vuosisadan takaa.
Tuoteperheet Zildjian
Kaikki tuotteet Zildjian
-
Zildjian 7A Nylon-Tip - Hickory
7A Nylon tip -rumpukapulat, pituus 39,37 cm (15,5"), halkaisija 1,33 cm (0.525")
Tuotenumero 1880170€16,90 -
Zildjian Standard Fit Hi-Fi Earplugs
Zildjian Standard Fit Hi-Fi-korvatulpat
Tuotenumero 1893922€25,00 -
Zildjian 7A Black Dip Hickory - Wood Tip
7A Black Dip Hickory-rumpukapulat, pituus 39,37 cm (15 1/2”), halkaisija 1,33 cm (0,525")
Tuotenumero 1880770€18,90 -
Zildjian 5A Black Dip Hickory - Wood Tip
5A Black Dip Hickory-rumpukapulat, pituus 40,64 cm (16 ”), halkaisija 1,42 cm (0,560")
Tuotenumero 1880750€18,90 -
Zildjian 5A Nylon-Tip - Hickory
5A Nylon tip-rumpukapulat, pituus 40,64 cm (16"), halkaisija 1,42 cm (0.560")
Tuotenumero 1880150€16,90 -
Zildjian 6" Reflexx Conditioning Pad
Zildjian 6" Reflexx Conditioning-harjoitusalusta
Tuotenumero 1891220€64,00 -
Zildjian 6" Practice Pad
6" harjoitusalusta Zildjian logolla.
Tuotenumero 1891201€27,00 -
Zildjian KCD900 K Custom Promo Pack
Huolella valikoitu K-Custom symbaalipaketti, jossa neljä K-Custom-symbaalia
Tuotenumero 1810929€1222,00 -
Zildjian S390 S-Family Cymbal Performer Pack
Neljän symbaalin setti haluttuja S Family-symbaaleja
Tuotenumero 1827390€545,00 -
Zildjian Drumstick Wax
Zildjian TWAX2-kapulavaha
Tuotenumero 1890796€9,00 -
Zildjian 5B Nylon-Tip - Hickory
5B Nylon tip-rumpukapulat, pituus 40,64 cm (16"), halkaisija 1,52 cm (0.600")
Tuotenumero 1880151€16,90 -
Zildjian ZRIVET Sizzle Rivets
Zildjian symbaaliniitit 12kpl
Tuotenumero 1890791€8,90 -
Zildjian Alchem-E Perfect Tune™ Headphones - Black
Perfect Tune™ -langattomat-kuulokkeet, kaksi valittavaa melunvaimennustasoa, Bluetooth, sovellus EQ-asetusten...
Tuotenumero 1860390€411,00 -
Zildjian LV468 Low Volume Cymbal Pack
LV468 Low Volume on ideaalinen kolmen symbaalin paketti harjoitus- ja opetuskäyttöön
Tuotenumero 1850468€411,00 -
Zildjian 5B Black Dip Hickory - Wood Tip
5B Black Dip Hickory-rumpukapulat, pituus 40,64 cm (16"), halkaisija 1,52 cm (0,600")
Tuotenumero 1880751€18,90 -
Zildjian 5B Green Dip Maple - Wood Tip
5B Green Dip Maple-rumpukapulat, pituus 40,64 cm (16"), halkaisija 1,52 cm (0,600")
Tuotenumero 1880741€18,90 -
Zildjian Ringo Starr Artist Series
Ringo Starr Artist Series-rumpukapulat, pituus 40,64 cm (16"), halkaisija 1,38 cm (.545")
Tuotenumero 1880006€18,90 -
Zildjian Planet Z Complete Pack
Neljän symbaalin Planet Z -symbaalisetti
Tuotenumero 1829008€269,00 -
Zildjian 20" K Custom Special Dry Crash
Tumma, sävykäs ja kuiva 20" K Custom Special Dry Crash
Tuotenumero 1811424€474,00 -
Zildjian Alchemy Pullover Hoodie – X-Large
Zildjian Alchem-huppari. XL-koko.
Tuotenumero 1893444€86,00 -
Zildjian 10" Reflexx Conditioning Pad
Zildjian 10" Reflexx Conditioning-harjoitusalusta
Tuotenumero 1891221€98,00 -
Zildjian Cymbal Bag - Black Rain Cloud
Tyylikäs ja kestävä symbaalilaukku max. 20" symbaaleille
Tuotenumero 1891661€59,00 -
Zildjian 5A Acorn Neon Pink Hickory - Wood Tip
5A Acorn Neon Pink -rumpukapulat, pituus 41,28cm (16.25”), halkaisija 1,44cm (.570”)
Tuotenumero 1880256€17,90 -
Zildjian 7A Hickory - Wood Tip
7A Hickory-rumpukapulat, pituus 39,37 cm (15,5"), halkaisija 1,33 cm (0.525")
Tuotenumero 1880070€15,90